Kinect

Kinect-sensori

Kinect for Xbox 360 tai Kinect (alun perin tunnettiin koodinimellä Project Natal) on Microsoftin kehittämä liikeohjain Xbox 360 -konsolille. Kinectissä ei ole kädessä pidettävää ohjainta, vaan se perustuu tunnistinlaitteisiin. Sensorissa on RGB-videokamera kasvojen tunnistukseen ja videopuheluihin, laserpisteprojektori, mustavalkoinen CMOS-kamera kolmiulotteisuuden havainnointiin, neljä mikrofonia ja moottorit kallistamista varten. Kameran ja syvyysanturin avulla ohjelmisto pystyy kolmiulotteiseen liikkeentunnistukseen ja mikrofoni mahdollistaa puheentunnistuksen, mutta suomea ei vielä tueta.[1][2]

Kinect julkaistiin Pohjois-Amerikassa 4. marraskuuta ja Euroopassa 10. marraskuuta 2010.[3][4] Marraskuun loppuun mennessä Kinectiä oli myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta.[5] Maaliskuun 2011 alkuun mennessä laitetta oli myyty jo yli 10 miljoonaa kappaletta, mikä on nostanut laitteen kaikkien aikojen nopeiten myyneiden kodinelektroniikkalaitteiden joukkoon.[6] Laitetta on myyty noin 35 miljoonaa kappaletta, ja sen valmistus on loppunut vuonna 2017.[7] Laitetta myytiin aluksi Xbox One -konsoleiden mukana, mutta muuttui myöhemmin erikseen ostettavaksi lisävarusteeksi laskien konsolin myyntihintaa.[7]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä mb ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä tietokone1 ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä pa ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä eu ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä tietokone2 ei löytynyt
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä microsoft1 ei löytynyt
  7. a b Exclusive: Microsoft Has Stopped Manufacturing The Kinect co.design. Viitattu 25.10.2017.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search